27.12.2013

Mittasuhteet

Aivan huomaamatta tulikin pidettyä vähän blogitaukoa! Haaste omista bloggausperiaatteista pani ajattelemaan omaa bloggausta ja blogia siinä määrin, että rima tuntui yhtäkkiä olevan kovin korkealla. Onko minulla mitään niin kiinnostavaa sanottavaa, että siitä kannattaisi edes kirjoittaa? Miksi ylipäätään haluan blogata? Kysymyksiä paljon ja vastauksia vähän! Se ainoa vastaus tuntuu olevan, että bloggaan koska haluan blogata! Se siitä, siispä bloggaan!

Pinterestissä haahuillessani löysin tämän kuvan ja taisinpa joutua vähän pois tolaltani sen takia. Minusta tuossa kuvassa on kaikki pielessä ja kuvan asu on käsittämättömän ruma. Asun osaset yksinään ovat varmaankin ihan kelpoisia, mutta tuolla tavalla yhdistettynä, mittasuhteet aivan väärin, asu on mielestäni järkyttävä. Loukkaa esteettistä silmääni, suorastaan tökkii ;-D.

Jäinpä sitten miettimään vaatteiden mittasuhteita, kuinka tärkeää on, että ne ovat silmää miellyttävät, eräänlainen kultainen leikkaus vaatteidenkin yhdistelyssä. Tässä toisessa kuvassa on myös vajaamittaiset housut ja jakku, mutta niiden muoto ja mittasuhteet miellyttävät silmää, asu näyttää kauniilta ja tyylikkäältä. Myös tämä vähän erilainen yhdistelmä vajaamittaisista housuista ja jakusta miellyttää esteettistä silmääni!

Toki mittasuhteilla voi leikkiä, mutta silloinkin yhdistelmän pitäisi näyttää sopusuhtaiselta ja kauniilta. Tässä kuvassa on kerrostettu vaatteita aika kummallisella tavalla, nuo vajaamittaiset housut viimeistään pilaavat asun mittasuhteet. Vähän samantyylinen asu taas on aivan silmäähivelevä ja tunnustan; asun värit kyllä vaikuttavat! Nuo ensimmäisen kuvan värit eivät oikein minua miellyttäneet, kun taas toisen kuvan harmaa ja musta yhdistyvät rauhalliseksi kokonaisuudeksi.

Tervetuloa buduaariini Herttarouva, toivon että viihdyt täällä ;-D.



6 kommenttia:

  1. Olen kanssasi samoilla linjoilla. Ensimmäisessä kuvasssa mua tökkii kankaiden erilaiset kuviot ja laukkukin vielä eri kuviolla. Liika on liikaa. Se inhan viimeinen kuva on mun mielestä paras asukuva noista kaikista. Tykkään itse liikaakin mustasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa viimeisessä kuvassa on juuri sellainen asu, jonka voi kätevästi toteuttaa omasta vaatekaapissa löytyvistä vaatteista! Siis ajatus on sama, toteutus jokaisella omannäköisensä ;-D.

      Poista
  2. Sä et Merja voisi olla enempää oikeassa! Mittasuhteet oikeasti ratkaisevat kaiken! No tietysti väritkin ja materiaalit ja käyttäjän persoonallisuus ja tilaisuus, jossa vaatteita käytetään, vaikuttavat lopputulokseen. Mutta ne eivät pelasta, jos mittasuhteet on pielessä. Olen itse useinkin miettinyt kultaista leikkausta (koska se on uskomattoman nerokas ja toimii aina ja kaikessa), olen miettinyt kuinka tärkeää olisi sen huomioonottaminen myös vaatteiden ja värien valinnassa ja esimerkiksi raidoituksissa... mutta en uskalla näistä ajatuksista paljon huudella...

    Noista sun "epäonnistuneista" pinterest-asukuvista tulee mieleen, että luullaan että taiteellinen kokonaisuus syntyy kunhan vain puetaan paljon kerroksia, paljon väljyyttä ja paljon outoja yhdistelmiä. Peilistä moni kokeilu voi jopa näyttää ihan käyttökelpoiselta, toimimaton juttu paljastuu vasta valokuvasta (nim. on kokemusta)

    Ensimmäisen asukuvan yksittäiset vaatteet ovat minusta hyvin kauniit erikseen, mutta eivät yhdessä. Ajatella, että suuri lempparini Armani tekee tällaista. Nyt minäkin olen tolaltani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärtääkseni kultaista leikkausta voi soveltaa aivan kaikkeen, perustuuhan koko maailmankaikkeus tuohon kaavaan. Ja kultaiseen leikkaukseen perustuvat muodot luonnostaan miellyttävät ihmissilmää, miksei siis käytettäisi sitä apuna visuaalisissa asioissa jos missä! En tosin osaa lähestyä kultaista leikkausta järjellä, matemaattisesti, vaan pelkästään intuitiolla.

      Olet oikeassa myös tuossa "taiteellisten" kokonaisuuksien luomisessa, niitä näkee paljon ja ne näyttävät keinotekoisilta, koska erilliset vaatteet eivät vain toimi yhdessä. Oikeastihan yhdistelmät perustuvat täysin tuohon yhdisteltävien vaatteiden mittasuhteiden (ja värien) yhteensopivuuteen.

      Sitä minäkin ihmettelen, miten Armanilta päästetään julkisuuteen tuollainen kuva. Armanihan on sentään aina ollut selkeiden muotojen, kauniiden mittasuhteiden ja hienostuneiden värien muotitalo. Syystäkin tässä tavallinen Armanin tyylin ihailija on poissa tolaltaan ;-D.

      Poista
  3. Onpas kertakaikkisen omituinen asukokonaisuus. Pidin hanskoista kyllä, mutta yhdistäisin ne johonkin aivan muuhun kuin tuohon kokonaisuuteen.

    Mittasuhteet ovat kyllä eittämättä tärkeät, minusta ainakin. Tai sitten olen jotenkin vanhanaikainen ja haluaisin nähdä kauniita vaateyhdistelmiä, en tuollaisia joita katsoessani totean sen olevan jokseenkin kohtalaisen kammottava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta! Ja joku on ihan oikeasti "stailannut" tuon asun, ihmettelen kovasti mitä tuolla stailauksella on haettu? Minusta varsinkin nuo saappaat ovat aivan kauheat, niitä ei pelasta edes erilainen asu.

      Mutta onneksi voi siirtyä katselemaan kauniimpia kuvia ;-D.

      Poista